Minulla on jo vuosien ajan ollut tapana huoltaa autoni huhtikuussa, kun lumet lähtevät pysyvän oloisesti. Tein niin tänäkin vuonna. Tällä kertaa rakas Volvo oli vain päässyt niin heikkoon kuntoon, että se piti sittenkin viedä ammattitaitoiselle korjaajalle. Tuttuni on pyörittänyt jo muutaman vuoden ajan korjaamoa, joka muutti yllättäen erittäin lähelle minua. Tässä oli siis erittäin helppo ja houkutteleva mahdollisuus jättää huolto tekemättä itse tänä vuonna ja viedä se huollettavaksi osaavalle yritykselle. Mainittakoon nyt tässä, että tuttuni yritys toimii siis netissä osoitteessä autokorjaamothelsinki.fi, tosin ilmeisesti yritys on pian hankkimassa uudet sivut itselleen. Kuulemma yllätyksellisesti yritys hankkii suurimman osan asiakkaistaan Facebookin kautta eli jos sitä kautta kiinnostaa tutustua heihin niin heidän Facebook-sivunsa löytyy täältä. En aio kuitenkaan nyt enempää heitä tässä kehua. Oman auton vieminen jonkun vieraan käsiin tuntui erittäin oudolta, mutta onneksi he tekivät hyvää työtä. Kun ikää alkaa kertyä, ihan kaikkea ei enää tahdo tehdä itse. En toki ole kovin vanha mutta ajan ja energian säästäminen ovat minulle silti tärkeitä asioita jo nyt. Jään toivomaan, että autoni kestää vielä ensi vuoteen. Mukavaa kesän odottelua!